seppok

Hevosen valjastus

Jos vaati lehmisavuksen teko ammattitaitoa niin vielä enemmän oppimisintoa ja sinnikkyyttä tarvittiin hevosen valjastukseen. Meillä hevonen oli niitä keskeisiä tienestin kartuttajia isän ollessa talvet hevosen kanssa savotoilla ja kesäisin tallin ja navetan valtiasta hyödynnettiin peltotöissä. Koska monellakaan pientilalla ei ollut omaa hevosta, hevosesta ja hevosmiehestä oli usein kysyntää. Vanhemmat veljet kukin vuorollaan olivat tehneet kesäisin rengin hommia milloin hevosella milloin ilman ja lankesihan se minunkin kontolle ajan kuluessa.

Hevonen oli isän silmäterä ja erityinen huolenpidon kohde. Hevosen hoitoon osallistuminen oli itselleni hyvinkin mieluista sukimisesta lähtien. Ja kylläpä se heppa hörähteli tyytyväisyyttään kun karvan sai kiiltäväksi ja vielä taputtelua päälle. Jo reilusti ennen kymmentä ikävuotta sain yksin taluttaa hevosen marhaminnasta muutaman sadan metrin päässä olevaan aitaukseen. Kyllä olo tuntui pollea talutettaessa messevältä. Siinäpä taas pikkusiskoilla oli mainio tilaisuus katsoa minua ihaillen yläviistoon.  Kun ikää tuli muutama vuosi lisää, sain luvan viedä ja hakea hevonen ratsastamalla. Ilman satulaa se vaati opettelua ja erityisesti selkään nouseminen. Pihamaalla oli yleensä kärryjä tai muita korokkeita ja matkan varrella veräjät, aidat ja portit tarjosivat sopivan kiipeämisalustan. Ruuna tepsutteli rauhallisesti ja eihän se pienen pojan kuorma tainnut tuntua kärpästä kummemmalta.

Muistini ylettyy hyvin paukkukärriaikaan. Soran ja kivien kirahtelu rautaista vannetta vasten tuntuu vieläkin sangen epämiellyttävänä muistikuvissa.  Pehmeällä niityllä paukkukärrillä ei ollut mitään tekoa ja näinpä talvireki toimi varsin hyvin heinänajossa niityn varrella olevaan latoon kesäkelissäkin. Mutta sitten tuli mullistus. Olin nähnyt useamman kerran kumipyöräisiä kärryjä kauppareissullani ja erityisesti me pikkupojat ihasteltiin sellaisia kumikärryjä joissa oli leveät lentokoneen  vanhat pyörät. En muista mistä, mutta eräänä päivänä ne vaan ilmaantuivat – kumiset renkaat akseleineen.  Isä nikkaroi kärryrakenteet aisoineen ja näin oli uusi teknologia ottanut kukonaskeleen myös meidän taloudessa.

Noihin aikoihin 60-luvun alussa alkoi hevosen valjastuksen opiskelut. Se oli nimittäin yksi maalaispojan ”miehen mitta” – ja sitä ulkopuolisetkin kyselivät isältä. ”Joko se tuo teejjän poeka osovvaa valjasttoo hevosen ” ? Luulenpa että isän toiveena poikiensa kohdalta oli saada valjastusoppi siirrettyä mahdollisimman varhain, koska se tiesi myös sitä, että jälkikasvun voisi lähettää hevosen kanssa naapuriin tienestihommiin. Kun sitten aikanaan rengin hommiin pääsin, isä otti hevosen palkkion ja minä sain pitää omani. Ensimmäisiltä kerroilta muistan, että” hevonen” ansaitsi viisi kertaa enemmän kuin minä. Ehkäpä minä olin kovempi syömään?

Vaikka olin silmä kovana seurannut valjastustouhuja jo vuosikausia, vasta omakohtainen toimeen tarttuminen alkoi viedä opin kovaan kallooni. Tietysti pienestä pojan koosta oli haittaa. Päitset olivat yleensä meidän pollella valmiina päässään ja suitsia tarvittiin harvoin. Ensimmäinen valjas oli mahavyö, joka nakattiin hevosen yli ja kiinnitettiin leveällä remmisoljella vatsan alapuolelle. Onpa muistissa eräskin kerta kun mahavyö liian innokkaan nakkaisun seurauksena lensi hevosen yli toiselle puolelle. Sitten länget, joissa kiinni olivat mäkivyöhihnat ja tietysti rahkeet.  Mäkivyön takaosa piti saada tavalla tai toisella ujutettua hevosen pyöreän takamuksen taakse. Joskus siinä pituuden jatkeeksi tarvitsi allensa jakkara tai jonkun laatikon.

Kumikärryissä oli tarkasti mitoitetut kiinteät aisat ja aisojen päissä rahkeille sopivat reiät. Rahkeen lenkki vaan reijästä sisään ja sitten lenkki vinksautettiin aisan pään ympäri. Toiselta puolen samoin ja nyt seurasi se varsinainen ”miehen mitta”.  Miten saada länkien rinnusnauha kiinni ja tarpeeksi tiukalle? Siinä ei onnistunut vökkelötautinen mies ja alamittaiselta pojalta tämä vaati paljon sinnikkyyttä.  Toinen jalka tukevasti maahan ja toisen jalan jalkaterä länkien alareunaan juuri rinnusnauhan viereen. Sitten tiukka veto kerran länkien uriin kierretystä rinnusnauhasta.  Länget piti saada alareunastaan mahdollisimman lähelle – mieluummin kiinni toisiinsa. Kaamea irvistys päälle ja selälleen nurmikkoon.  Ote irtosi ja siellä se nuori Turunen retkotti selällään typertyneenä maassa. Mikäs siinä jos kukaan ei ollut näkemässä mutta kun useimmiten oli. Nouse siinä naurunrähäkän siivittämänä ylös muina miehinä.  Kyllä se siitä alkoi onnistua ensimmäiselläkin vedolla kokemuksen myötä. Sitten vielä aisaan kiinnitetty setolkkaremmi mahavyön yläpuolisten helojen lävitse ja alakautta toinen remmi. Sitominen toiseen aisaan ja vot.

Valmiiksi mitoitetut aisat olivat ajan myötä helppo juttu mutta kun suurin osa työvälineistä oli irtoaisojen varassa. Mitäs sitten. Luokkihan siinä tarvittiin.  Metallinen puolivanne, joka toi aisojen kiinnitykseen nuorelle valjastajalle todellisen haasteen.  Ensin toinen luokin pää rahkeen ja aisan avulla kiinni – luokin avoimen pään pyöräyttäminen hevosen kaulan toiselle puolella ja sitten kipitys toiselle puolelle toisen rahkeen ja aisan kiinnitykseen. Ja rinnusnauhan kiinnitys ei ainakaan helpottunut. Irvistelyä, voimaa ja toistoja. Siitähän se.

No – pitääpä se yksi kommellus tuoda esiin oman valjastamisen epäonnistumisesta. Oli tilattu rengin hommiin nuohooja Laakkosen tiluksille aiheena perunanistutus. Lieneekö nuorille miehille tyypillinen aamu-unisuus vielä ollut päällä ja aiheuttanut huolimattoman valjastuksen. Löin vakojen tekemiseen tarkoitetun aatran (tai meidän kielellä ”uatran”) kärryjen kyytiin ja ensimmäisellä maiskautuksella lähti kauramoottori liikkeelle.  Matkan varrella ennen selkätietä oli pieni myötämäen lempare ja hevosta piti hieman toppuutella. Seuraus oli se, että länget työntyivät aisoineen hevosen pään ohitse ja siinäpä sitten oltiin. Oli jäänyt mäkivyö kiinnittämättä takamuksen taakse ja setolkkaremmi kokonaan laittamatta paikalleen. Oikeastaan siinä vasta ensimmäisen kerran kunnolla tajusin noitten kahden vaatimattomalta tuntuvan valjaan merkityksen. Sain kuin sainkin tilanteen viisaan hevosen tuella hallintaan. Minusta kuitenkin tuntui, että kun matkaa jatkettiin, hevonen nauraa hörähteli loppumatkan moiselle valjastuksen mestarille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Bravo, Seppo, nautittavaa luettavaa.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Kiitos; missä me olisimme ilman Suomen työhevosta?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Sodassa ja rauhassa. Nykyään suomenhevosta tietääkseni käytetään ainakin luonnonpuistoissa ja vastaavissa, koneet kun jättävät pahaa jälkeä.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Minä olen sitä joskus nauranut että iso-isä oli hevosmies ennenkuin karjalan laulumailta tuli äkkilähtö (kahdesti) isä aurinkoisen laajentaessa valtakuntaansa

Minä sen sijaan en ollut hevosen liki ollut ikuna nakuna ennenkuin vanhempi tyttäreni sairastui aikoinaan hevoskuumeeseen ja päädyin jotenkin
pitelemään sen metwurstin liekaa ettei mene liian kovaa

Oli se elämys
Koetti koni vielä taskustani kaivaa tupakit syötäväkseen mokoma

Tuli nyt kuitenkin sitten tutkittua tämä hummani hei jota iso-isä lauloi ain

Meni kyllä aikasen nopeasti ohitse tytön hevoskausi
Tuli pää edellä tantereeseen niin siihen jäi

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Tarpeellinen lisäys vielä
Tarina oli jälleen hyvä ja hyvin kirjoitettu

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Näitä on nautinto kirjoittaa, koska siinä päätteen ääressä on yht äkkiä se "pienehkö Seppo" joka elää uudestaan sen aikaisia tärkeitä tilanteita.

T Piepponen

Nää on hyviä nää nostalgiapläjäykset.

Ennen oli asiat yksinkertaisuudessaan monimutkaisempia, mutta jotenkin vaivan arvoisen oloisia. Ja "aidompia", lämpimämpiä. Tai sit se vaan tuntuu siltä kokemuksen puuttuessa.

Nyt kaikki on helppoa ja jo uutuuttaan kulahtanutta - väki vaan viihtyy kylmiin kojeisiin kytkettynä, silmämunat & aivot narjallaan.

---

Massiivinen hevosallergia estää lähestymästä hevosia. Silmä turpovaa umpeen het vällei kun hevosta on ilmassa. Harmittaa ko tänne korpeen sopis kunnon työhevonen keppeesti.

Yksi entinen työkaveri aina sanoi kovissa hommissa: "Turpa jutisee kuin kyntöruunalla." Jutisiko se?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ei niitä lapsuuden "ennen koneita" aikoja saa takaisin, kesällä maalla heinäladossa hyppimisiäkään ja illalla saunassa kihelmöiviä sääriä - sänkipelloltakohan se muisto on, mutta aikuisilla oli silloin pitkät päivät ja kovaa työtä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Heinäpäivien jälkeiset saunomiset oli varsinaisia rituaaleja. Ensimmäisinä päivinä aurinko oli polttanut nahkan vaikka hien päälle muotoutunut heinänpölykerros yritti suojata. Ensin ähkintää kivusta ja sitten koivuvihdan myötä kihelmöinti hävisi ja autuus koitti. Mieluisinta oli kuitenkin juosta vajaan kilometrin päähän uimaan. Uimiselle puolisen (=lounas) tauolla oli aikaraja ja hiki oli kaksinkertainen kun piti pää kolmantena jalkana juosta takaisin niitylle. Myöhästymisestä seuraavan päivän uimareissu jäi väliin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #10

Kirjoituksistasi tulee niin lapsuus mieleen, onni oli olla kesällä maalla. Uimisesta se, että tädin luona virtasi pieni joki, jonka alajuoksulla oli mylly. Pato ja ränni peltojen lähellä ja me kakarat uitiin padon yläpuolella leveässä poukamassa. Ja osaisin varmaan vieläkin juosta vaihtoaskelin puolelta toiselle alas ränniä, silloinkin kun vesi on korkealla - joskus irrotettiin padosta pari sulkulankkua, eikä aikaakaan kun mylläri ilmestyi paikalle eikä ollenkaan kehunut.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #11

Hieman samanmoinen oli meidänkin lähin uimapaikka. Joenpoukama ennen luonnonpatoa. Poukaman jälkeen virta voimistui ja 50 metrin päässä oli pyykkipaikka, missä isolla padalla kuumennettiin vettä ja mattoja. Huuhtelu tapahtui automaattisesti virtaan tehdyissä altaissa. Pyykkipäivästä saisi vaikka oman juttunsa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #12

Seppo, kirjoita toki siitä pyykkipäivästä. On näet mielikuva että kerralla pestiin paljon. Muuta en sitten pyykkipäivistä muistakaan, paitsi hämärästi korkean puisen pesuastian rannassa, ja että pyykkipäivinä tädille tuli Sanni.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Kyntäminen oli hevoselle yksi raskaimpia tehtäviä, koska vastus on koko ajan "päällä". Niittyjä kynnettiin jo senkin takia, että vaihdettiin sama alue heinältä viljalle ja päinvastoin. Vanhoissa Suomi-filmeissä useinkin on kaksi hevosta vetämässä kärkiauraa. Kyntäminen oli ensimmäinen hevostyö joka korvattiin meilläkin ostamalla tehtävä traktorimieheltä. Varmaan isä jo muutenkin säästeli hevosta syksyllä talven metsätöihin.Itse pääsin hevoskyntöjen jälkeen hankmoamaan. Se oli hevoselle kevyttä, eikä vaatinut suurta ammattitaitoa.Sitten sai vielä itse seisoa rehvakkaasti hankmon päällä.

Sanonta "Turpa jutisee kuin kyntöruunalla" pitää täsmälleen paikkansa. Kyllä siinä todella turpajouhet olivat haipakassa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Voi nämon sitte hauskoja nämät sinun kirjotukset. Meilä net muuten oli kolikärryt, net ihan joustamattomat kolisevat kärryt!

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Kiitos Hilkka! Onpas mukava sana tuo kolikärryt. Kolipyöriähän näkee nykyisin koriste-esineenä maalaismaisemissa niinkuin vanhoja tervaveneitä.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Heti sain mieki miehleen semmosen näyn, siis son joku maalaisuuen prototyyppi tai stereotypia tai symbooli. Niin ja soutuuvvenheet kans, jess!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #16

Ja airot:) Oltiin nuorina Porkkalassa, tanssilava lahden toisella puolella eikä kukaan muu ollut ikinä soutanut. Katselin hetken niitä merisoutupaatin avohankaimia ja sanoin että eiköhän me sinne jotenkin päästä. Ja päästiinhän me takaisinkin, mutta aikamoista räpiköintiä se oli, eikä airot lipuneet vetten pintaa. Käsissä sentään pysyivät kun oli tyyntä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #17

Minulla oli jo edesmennyt - serkkupoika Antti Turunen kapiaisena Upinniemessä. Ne oli hienoja reissuja kun pääsi merelle kalastamaan. Merisoutupaatti oli,mutta toki jonniinoisella moottorilla. Mutta oli ne aliupseerikerholla käynnitkin kyllä "elämyksiä". Missähän siellä oli se tanssilava? Varmaan ihan toisella alueella.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #18

Minun lapsuutteen kuulu Tornionjoki ja tietenki met läpit riekuima soutuuvvenheillä joella ja joskus oli hankalaako oli kova tuuli ja jyrkät törmät, ei meinanu souturetkistä tulla loppua. Ja osattiin kyllä soutaa joka iikka. Sielä oli kyllä uiton puomikki pitkin jokea, ei ole ennää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #18

En enää jaksa muistaa missä, mutta sisävesipaatin hankaimiin tottuneena ne hankaimet muistan, kutakuinkin tämän näköiset:

http://www.veneilijanverkkokauppa.fi/images/643001...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #20

Aikamoinen mukinpidike - sopii myös katkenneen käden jatkeeksi.

Tuttu hankain. Vaatii soutuosaamista, ettei tule liian raskaaksi. Lisäksi airon pitää olla niin päin, että ei ole se lape kädessä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #21

No ei ollut ketään, joka olisi neuvonut kuinka soutaa kun airot on irti eikä tapissa. Siinähän räpelsin ja yritin puhua ruotsia, ja siihen oli kyllä opettajia tarjolla:)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #22

Tästä on vedettävä johtopäätös että oppilaitoksiin on lisättävä ruotsin lisäksi myös soutaminen pakolliseksi oppiaineeksi.

PS. Onneksi täällä Puheenvuoron opistossa pääsee kouluttautumaan molemmissa vielä aikuisiälläkin. Det är vekligen fint, att vi kan lärä oss här i Vapaavuoro (Fri Interaktiv College) både svenska och rodd.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia Vastaus kommenttiin #23
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #21

:))) väite hämäläisten sytyttämisestä on tosi, tämä tajusi heti seuraavana päivänä mitä kirjoitit.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #25

Seija,
Vapaavuoro sopii erityisesti hämäläisille, koska blogit ovat näkyvissä useamman päivän ja samat karuselliblogit lähes viikon.

Ps. Minulle tämä Vapaavuoron tahti on juuri sopiva. Voi viinipullonkin nautiskella aivan rauhassa ja verenpaine sekä syke pysyvät toleranssissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #26

Niin kauan kun ei tarvitse konjakkia tai viskipaukkua mennee kohtalaisen hyvin:)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #27

Sen verran on pakko kehaista että; joululahjaksi sain lapsilta Frapin XO yllätyksen sellaisessa nahkakotelossa. Kerran jo tarjosin vieraille; toista kertaa ei taida tulla. Mennään hitaan kaavan mukaan..kerran viikossa...yksi

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset